Eteläisen Afrikan kierros 1.-18.11.2007

 

Koko retkue muodostui kolmesta isosta ja yhdestä pikkubussista eli 145 matkalaisesta, suomalaisvahvuus oli 42 tervehenkistä maailmanmatkaajaa.

 

Etelä-Afrikkaa lähdimme tutkimaan aloittaen Kapkaupungista, jonka liepeillä suunnistimme ensin pari metsäkisaa. Kierreltyämme tärkeimmät turistinähtävyydet Cape Pointista ja Pöytävuoresta alkaen, palasimme välilaskupaikkaamme Johannesburgiin, jonka lähistöllä suunnistimme yhtenä päivänä sekä Soweton puistosprintin että Pretorian hiukan reilun keskimatkan kilpailun.

 

Suunnistuskulttuuria maasta jo löytyy ja kisat olivat järjestelyiltään kelpo tavaraa. Maastot olivat pääosin kovapohjaisia ja rinnettäkin löytyi sopivasti. Kovin pienipiirteistä maasto ei ollut ja siksi tällaista vanhan kansan suunnistajaa aina hämmästyttääkin ratamestarien halu lätkiä rasteja tasaisin, noin puolen kilometrin välein, kun tällaisiin maastoihin pitkät rastivälit sopisivat kuin räkä uuteen liiviin.

 

Sen verran eteläafrikkalaiset maastot ja paikallinen kisakoneisto innostivat matkan pääjohtajana toiminutta Jörgen Mårtenssonia, että vähintäänkin idea-asteelle vietiin mahdollisuus järjestää veteraanien MM-kisat tuossa maailmankolkassa seuraavan vuosikymmenen aikana. Varsinkin Pretorian läheltä löytyy suuriakin maastoalueita, jotka ovat sopivia tähän tarkoitukseen. Seeproja, antilooppeja ja kirahveja maastoissa näkyi, mutta ilmeisesti paikallinen metsästysseura oli ajanut leijonat suoja-alueille kisa-aamuna meillä tehtävän hirviajon tapaan.

 

Lesothossa vierailimme parin päivän ajan edellä mainittujen Etelä-Afrikan kilpailutapahtumien välillä. Lesotho on vuoristovaltio, jonka alin piste on 1500 metrin korkeudessa ja sillä on vain yksi rajanaapuri, kun Etelä-Afrikka kiertää sitä joka puolelta.

 

Lesothon jyrkkärinteinen puistokisa käytiin pääkaupungin Maserun kulmilla hotellin pihalta. Kartta valmistui edellisenä yönä, kun kartoittaja-Jaroslav yön pimeinä hetkinä vielä kävi tutkimassa, mistä kohdin hotellialuetta ympäröivästä aidasta pääsee läpi. Kartta menikin vanhaksi saman tien, sillä kilpailualueelle oli jo suunniteltu eduskuntatalo.

 

Maserusta siis palasimme Johannesburgiin, jonka kyljessä sijaitsevassa Sowetossa kävimme mm. Hector Pieterson -museossa. 12-vuotias Pietersen oli yksi monista koululaisista, joita kuoli poliisin luoteihin vuoden 1976 suurissa mellakoissa.

 

Soweto oli apartheidin aikaan mustille varattu asuinalue, jossa kasvoivat mm. Nelson Mandela ja Desmond Tutu. Nyt alue vaikutti varsin siistiltä ja rauhalliseltakin. Opas totesikin tasa-arvon edistyneen Etelä-Afrikassa siinä määrin, että nyt ryöstetään sekä mustia että valkoisia.

 

Zimbabwe ja siellä Victoria Falls oli seuraava matkakohteemme. Majoituimme massiviseen Elephant Hills-hotelliin, josta itse putouksille oli matkaa vain muutaman antiloopin loikan verran. Olimme liikkeellä kuivana aikana, mutta paikallisten kertoman mukaan tämä oli vain hyväksi, koska silloin, kun vesimassat ovat vahvimmillaan, putousten lähellä on niin paljon vesihöyryä, ettei putouksia näy ollenkaan.

 

Kaikesta näki, että maan talous on kuralla. Paikallinen dollari on vitsi, setelit ovat vanhoja jo painosta tullessaan.

 

Elephant Hillsistä lähdimme neljän maan turneelle eli suunnistimme yhden päivän aikana Zimbabwessa, Sambiassa, Namibiassa ja Botswanassa. Siirtymät maasta toiseen olivat lyhyitä, pisimmillään parin tunnin luokkaa tullimuodollisuuksineen, mutta raskashan siitä lenkistä tuli, kun lämpöä ilmassa oli yli kehon lämmön. Iltapäivän lopuksi kiersimme vielä Choben kansallispuistossa safarin merkeissä. Kello 4.30 alkanut päivä kiertyi umpeen iltakymmenen paikkeilla.

 

Neljän maan turneen kartat Jaroslav oli tehnyt Google Earthin, turistivihkosten ja omien katselmustensa tuloksina ja hyvin niillä liput löytyivät. Suurin ongelma olikin tulostimen hitaus ja karttoja jouduttiin kierrättämään, jotta kaikki halukkaat saivat kokea maailmanennätyksen tekemisen onnen.

 

Mosambik oli seuraava kohteemme ja siellä pääkaupunki Maputo. Aikataulu tietenkin meni kireälle ja heti saavuttuamme Intian valtameren rannalla sijainneeseen hotelliin, lähdimme samointein puistosuunnistukseen ja sieltä suoraan – ilman suihkumahdollisuutta – pohjoismaisten suurlähettiläiden vastaanotolle.

 

Meidän lähettiläämme Kari vaikutti mukavalta mieheltä ja osasi nätein sanakääntein kertoa meille, että mahdollisuutemme auttaa paikallisia suunnistajia ovat kovin rajalliset, vielä 15 vuoden takaisesta sisällissodasta toipuvassa maassa kun on paljon muutakin kuntoonsaatettavaa kuin suunnistusurheilu. Sen verran kuitenkin suunnittelimme, että jos tulee tilanne, jossa haluamme lähettää Mosambikiin vaikkapa kompasseja tai muita alan tarvikkeita, kenties voisimme käyttää diplomaattipostia, jolloin vastaanottaja välttyisi korkeilta virallisilta ja epävirallisilta tullimaksuilta.

 

Mosambikissa todella on Suunnistusliitto ja maa on Kansainvälisen Suunnistusliiton jäsenmaa, yksi 69:stä.

 

Juoksimme toisen kisan Maputon edustalla saaressa ja vaikka laivamatka ei ihan ruotsinristeilyä vastannutkaan, kisa oli antoisa. Pitkä rata oli ensin suunniteltu reiluun yhdeksään kmiin, mutta koska yllättäen alueelle oli iskenyt helle, se lyhennettiin kolmasosaan. Katselin kartalta alkuperäisen radan, joka 27-rastisena poukkoili ylös-alas rantapengertä ja ajattelin, että se, joka tuon radan olisi kohtuudella siinä kelissä selvittänyt, olisi varmasti ollut suursuosikki Suomessa saunomisen MM-kisoissa.
Maasto tuossa kilpailussa oli pehmeää hiekkaa ja pieniä polkuja puutarhojen välissä.

 

Swasimaa ajeltiin läpi vielä ennen paluuta Johannesburgin lentokentälle. Matkalla pysähdyttiin suunnistamaan ja reilun kilometrin korkeudessa oli tarjolla kunnon männikköä ja rinnemaastoa. Kisan kruunasi peseytyminen hotellin uima-altaalla ja ruokailu erinomaisesta lounaspöydästä.

 

Lyhyt Swasimaan vierailu vahvisti käsitystä siitä, että vierailualueemme maat ovat keskenään hyvin erilaisia. Täällä silmiinpistävää oli siisteys ja ihmisten ystävällisyys. 

Teksti: Seppo Väli-Klemelä
Kuvat: Seppo Väli-Klemelä